elo 31, 2015

Hautamäki lisäsi SM-johtoa


Turusta toinen tila järkevällä ajolla

Turun SM-rallin lähtökohdat olivat Ville Hautamäen ja Pekka Hautasen kohdalla jännittävät. Uusi Honda valmistui torstaina iltapäivällä ja samaan syssyyn kaksikko sai pakata kamat ja matkata nuotitusta varten kohti Turkua.

-Kovan työn kaikki mukana olleet tekivät auton kanssa. Ehdin ajaa sillä 20 kilometriä vain todeten, että kaikki toimii. Varsinaista säätämistä ei ehditty tekemään, alusti Hautamäki.

Perjantai illan ohjelmaan kuului kaksi erikoiskoetta. Niillä Hautamäki ajoi SM4-luokan sijoille neljä ja kahdeksan. Eroa luokan kärkeen oli 22,8 sekuntia.

-Ensimmäisen erikoiskokeen lähdössä jännitti, kuin olisi lähtenyt ekaan ralliin. Itseluottamus oli pahoin hukassa Joensuun rajun ulosajon jäljiltä, Hautamäki totesi. Perjantain päätteeksi ilmeni Hondan pyöränkulmissa reilusti korjaamista, mikä myös osittain vielä hankaloitti ajamista.

-Myös eturenkaiden kanssa oli ongelmia, mutta suunta oli oikea ja itseluottamus alkoi palautumaan, Ville jatkoi. Neljännellä EK:lla hän jäi pohja-ajasta 7,4 ja seuraavalla 3,9 sekuntia. Joonas Lindroosin keskeytettyä, nousi Hautamäki jaetulle toiselle tilalle. Kilpailun neljälle viimeiselle erikoiskokeelle löytyi autoon vasta oikeat säädöt ja saldona oli kaikille pohja-aika. Toinen tila 20 sekunnin erolla luokan voittaneeseen Esa Ruotsalaiseen oli todella hyvä suoritus lähtökohtiin nähden.

-Käytiin tosi kova taistelu kakkostilasta. Joensuun kaltaista kämmiä ei saanut tulla. Saatiin kisan aikana autoa paremmaksi ja sitä kautta itseluottamus palautui. Se oli vaikeampaa kuin uskoinkaan.

Pistetilanne koheni Hautamäen eduksi ennen Tampereella 25.-26.9. ajettavaa sarjan viimeistä osakilpailua. Johto on 28,5 pistettä.

-Se näyttää oikein hyvältä mestaruuden suhteen, Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava alajärveläinen laskee.

Turun SM-rallin tuloksia SM4-luokka:
1. Esa Ruotsalainen.

2. Ville Hautamäki +20.0.

3. Janne Seluska +41,9.

4. Jarkko Savolainen + 42,4.

5. Kimmo Linden + 55,4.


SM-pisteet Turun jälkeen:
1.Ville Hautamäki 85,5.

2. Jarkko Savolainen  57,0.

3. Jussi Teppo 57,0.

4. Kimmo Linden 55,5.

5. Joonas Lindroos 50.


Teksti: Vesa Rauhala