helmi 20, 2017

Hautamäki jatkaa toisena Rallin SM-sarjassa


Kuva: Sakari Sipilä

 

Ville Hautamäki ajoi kolmanneksi rallin SM-sarjan toisessa osakilpailussa Mikkelissä. SM- Vaakuna rallissa miteltiin yhdeksällä erikoiskokeella, joista kaksi ajettiin perjantai-iltana. Alajärveläinen lähtee talvikauden päätökseen Nilsiään SM2-luokan toiselta tilalta.

 

Perjantain kahden erikoiskokeen jälkeen eroa luokan kärkeen oli 21,9 sekuntia ja Hautamäki sekä kartanlukija Pasi Lahtinen olivat luokan kuudensia.

-Ensimmäinen ek raviradalla oli tosi liukas, Hautamäki kuvaili. Lauantaina edessä oli seitsemän vaativaa erikoiskoetta. Hautamäki ajoi tasaisia aikoja, mutta ihan kärkeen ne eivät yltäneet.

Alajärveläisen motto onkin, että maalissa pisteet jaetaan. Toiseksi viimeinen ek ei onnistunut hyvin ja takana ollut Timo Mäenpää nousi edelle 1,1 sekunnilla, mutta yksi ek oli ajamatta. Siellä Hautamäki onnistui ja Mäenpää teki ajovirheen. Tilanne kääntyi Villen ja Pasin eduksi 19 sekunnin turvin. Näin maalissa pari oli luokan kolmas.

-Oli tosi tärkeää, että pääsimme ohi Mäenpään Timosta. Sarjan toiselta tilalta on hyvä lähteä Nilsiän kilpailuun, Hautamäki laski. Olihan kaksikolla Mikkelissä tiukkojakin paikkoja.

-Seitsemännellä ek:lla meni jarrutus risteykseen myöhään, enkä saanut vauhtia tarpeeksi pois. Mentiin kylki edellä vanhanajan postilaatikkoon. Siinä piti hiukan seurata, mitä meni rikki. Rallin reittiä ei voi sanoa helpoksi. Lisäksi pito nollakelissä ja lumipöperöllä vaihteli julmasti, Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava Hautamäki ynnäsi.

-Tavoite on Suomen mestaruus, joten haluan myös itse voittaa. Tosin Eerik Pietarinen Mitsubishillä menee nyt niin kovaa, että meidän on tyytyminen nopeimpaan Subaru-kuljettaja titteliin, Hautamäki toteaa.

 

SM Vaakuna Ralli SM2-luokka:
1. Eerik Pietarinen.
2. Janne Eronen + 39,8.
3. Ville Hautamäki +1.56,7.

SM-pistetilanne Mikkelin jälkeen:
1. Pietarinen 59.
2. Hautamäki 40.
3. Eronen 38.


Teksti: Vesa Rauhala