tammi  29, 2018

Hautamäellä kelpo SM-avaus


 

Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava Ville Hautamäki on jälleen mukana rallin SM-sarjassa. Kilpurina jatkaa nelivetoinen Subaru. Rovaniemen SM-avauksessa kartanlukijana toimi Pasi Haataja.

 

-Valmistautuminen kauteen onnistui yhtä ulosajoa lukuunottamatta kohtuullisen hyvin. Testikilometrejä olisi saanut tulla enempi, mutta näillä mennään, Hautamäki sanaili sähkön sinisen ja tyylikkäästi teipatun Subarun vierellä ennen Rovaniemen reissua.

 

Hautamäki osallistui 15. kertaa rallin SM-sarjan perinteiseen avaukseen, Arctic Lapland Rallyyn eli tutummin Tunturiralliin. Konkari tietää kaksipäiväisen kilpailun vaatimukset. Perjantain viiden erikoiskokeen ja 102. ek-kilometrin jälkeen alajärveläinen oli SM2-luokan kolmantena. Eroa kärkeen oli minuutti ja 23 sekuntia.

 

Toinen ajopäivä sujui sijoituksen osalta samana. Maalissa Hautamäki ja Haataja pokkasivat kolmanneksi korkeimmat SM-pisteet. Eroa voittaja Esa Ruotsalaiseen tuli kolme minuuttia ja 27. sekuntia. Toiseksi ajanut Joonas Tokee oli minuutin ja 56. sekuntia edellä.

 

-Oli suhteellisen hankala kilpailu. Ei tässä nyt suuria hurraa huutoja tehdä, mutta kolmostilan SM-pisteet lämmittää mieltä. Jos tilillä olisi nollapistettä ja rikkinäinen auto kotiintuomisina, niin se ei olisi hyvä tilanne, Hautamäki aloitti Rovaniemen kisan purkamisen.

 

-Pakkaslumipöly oli välillä hirvittävä ja huono näkyvyys teki ajamisesta todella vaikeaa. Ei me otettu turhia riskejä ajossa. Kärjessä menevät kovaa, mutta meillä oli Ruotsin mestarin Jacob Janssonin kanssa hyvä kisa menossa. Hän joutui kuitenkin keskeyttämään, Hautamäki ynnäsi.

 

SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Mikkelin vaativilla teillä helmikuun 16.-17. päivä.

-Tilanne lähteä Mikkeliin on hyvä. Autoon tehdään perushuolto, muuten kaikki on kunnossa, Hautamäki miettii tulevaa.


Kuva: AKK / Toni Ollikainen

Teksti: Vesa Rauhala