maalis 4, 2019

Hautamäki kääntää katseet kesäkauteen


 

Alajärveläinen Ville Hautamäki ajoi kauden kolmannen kakkostilansa rallin SM-sarjan talvikauden päätöksessä Joensuussa. Hautamäki taisteli kartanlukijansa Mika Juntusen kanssa Esa Ruotsalaista vastaan, mutta maalissa eroa oli lopulta 43,9 sekuntia. Kaksi erikoiskokeen pohja-aikaa SM2-luokassa tarkoittaa, että Hautamäki haastaa myös jatkossa Ruotsalaisen. Runsas lumisade kilpailun puolessa välissä laittoi kilpailijat koville. Kolmen ajetun EK:n jälkeen Hautamäki oli toisena 6,5 sekuntia Ruotsalaista perässä. Seuraavalla erikoiskokeella eroa tuli 24,6 sekuntia lisää.


-Kolme ensimmäistä EK.ta meni tosi hyvin. Neljännellä pätkällä satanut lumi sotki ajoa. Tiellä oli kymmenen senttiä lunta. Siinä kohtaa hävisimme tämän kilpailun, Hautamäki kuvaili.


-Auto toimi koko kilpailun ajan hyvin ja ennen rallia tehty melko suuri voimansiirto huolto muutti myös auton ajettavuutta paremmaksi. Lähtökohdat Joensuussa olivat hienon reitin osalta täydelliset talvirallille, mutta lumisade muutti tilanteen, Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava Hautamäki lisäsi.


Katseet suunnataan jo kesäkauteen ja toukokuun 24 ja 25 päivä Riihimäellä ajettavaan osakilpailuun.


-SM2-luokassa on tosi kova vauhti päällä. Kesäkelillä voimasuhteet toivottavasti muuttuvat, Hautamäki toteaa.


SM2-luokan tulokset Top3, Joensuun osakilpailu:
1. Esa Ruotsalainen 54.38,6
2. Ville Hautamäki +43,9
3. Timo Mäenpää +1.51,9

 

SM2-luokan pisteet 3/7 osakilpailun jälkeen:
1. Esa Ruotsalainen 84
2. Ville Hautamäki 61
3. Timo Mäenpää 36


SM-sarja jatkuu Riihimäellä toukokuun 24 ja 25 päivä.


Teksti: Vesa Rauhala
Kuva: Jarno Saari