tammi  23, 2020

Hautamäen hyvin alkaneen SM-avauksen pilasi ulosajo


 

Jo 17 kertaa rallin SM-sarjaan osallistunut Ville Hautamäki oli
SM2-luokan yhdeksäs Rovaniemellä. Hautamäelle harvinainen ulosajo
murensi mahdollisuudet taistella SM2-luokan voitosta, vaikka vauhti
siihen riittikin.

Viime kauden SM hopeamitalisti kaksikon Ville Hautamäki-Mika Juntunen
tutustumisjakso Tunturiralliin sujui ongelmitta.

-Reitissä oli paljon tuttua ja jotain uutta. Vanhoja nuotteja emme
kuitenkaan hyödyntäneet, vaan teimme uudet. Reitti oli hyvässä
kunnossa ja olosuhteet talviset, kertoi 17 kertaa Tunturi ralliin
osallistunut Järviseudun UA:ta edustava Hautamäki.

Perjantain viiden erikoiskokeen urakka alkoi Hautamäeltä ja Juntuselta
luokan kakkostilalla vain 1,2 sekuntia pohja-ajasta. Mäntyvaaran
raviradan ek:lle tuli luokan nopein kellotus. Alkuravistelu oli
onnistunut, mutta kolmannella erikoiskokeella sattui harmittava ulosajo.
Mitsubishi ei kärsinyt suurempia vaurioita, mutta aikaa hangessa
nostotalkoissa meni noin 13 minuuttia.

-Paikka oli sellainen terävä nypyn ylitys ja menin vain siihen liian
kovaa. Lennettiin ilmassa suoraan hankeen. Todella tyhmä virhe noin
selvässä paikassa, mutta jos haluaa voittaa, niin pakko on yrittää,
Hautamäki sanaili tilanteesta.

-Ja onhan edellisestä ulosajosta viisi vuotta, Hautamäki laski.
Jatkoon pari pääsi ja neljännellä erikoiskokeella tuli pohja-aika ja
seuraavalla kolmas tila.

Suunnitelma lauantaille muuttui ja tarkoitus oli testata auton
säätöjä ja ajaa tietysti mahdollisimman hyviä erikoiskoe aikoja.
Niitä tulikin, sillä Hautamäki ajoi kahdelle ek:lle pohja-ajan. Muut
sijoitukset olivat toinen, kolmas ja neljäs. Maalissa sijoitus on
SM2-luokan yhdeksäs.

-Lauantaina emme ajaneet enää hampaat irvessä, vaan keskityimme auton
säätöjen testaamiseen. Siitä huolimatta pystyimme ajamaan
erikoiskokeiden pohja-aikoja. Ennustettu lumisade tuli ja sitä tuli
kohtuullisesti haastaen kilpailijat todella. Me kokeiltiin autoon eri
säätöjä, joista on apua jatkossa. Varsinkin iskunvaimentajien kanssa
mentiin hyvään suuntaan, Hautamäki tiivisti Arctic-rallin toisen
kisapäivän.

-Tänäkin vuonna luokassa on kovasti vastusta, mutta olen luottavainen
iskukykyymme jatkossakin, Hautamäki sanaili.

Hautamäki Motorsportista materiaalia myös facebookissa nimellä
Hautamäki Motorsport.

SM-sarja jatkuu Mikkelissä helmikuun 7 ja 8 päivinä.

Teksti: Vesa Rauhala.