elo    7, 2020

Hautamäki testasi voitokkaasti Kokkola-rallissa


 

Rallikansakin on viettänyt poikkeustilan vuoksi erilaista kevättä ja kesää. Viime lauantaina päästiin kuitenkin ajamaan Kokkolassa kansallinen ralli kaupungin 400-vuotisjuhlan merkeissä. Mukana oli myös Ville Hautamäki kartanlukijanaan Mika Juntunen. Järviseudun UA:ta edustava Hautamäki ajoi kilpailun testimielellä ja osallistukin kilpailuun lähes kylmiltään.Tuloksen kannalta reissu onnistui, sillä luokkavoitto irtosi minuutin ja 49 sekunnin turvin ennen toiseksi ajanutta Hautamäen entisellä Subarulla ajanutta Matti Latvalaa. Vauhtimittarina kilpailussa toimi myös SM-sarjassa Hautamäen kanssa samassa luokassa ajava Jaro Kinnunen. Kinnunen johtikin kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen Hautamäkeä 6,9 sekunnilla, mutta menetti kahdella seuraavalla erikoiskokeella aikaa 3,5 minuuttia. Kinnunen pääsi kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle vauhtiin, mutta Hautamäki ajoi niille luokan pohja-ajan.

 

-Me testattiin kahta erilaista Michelin rengasta ja onnistuttiin siinä hyvin. Tämä oli hyvä veryttely ennen syksyn kahta SM-rallia Kouvolaa ja Pohjanmaa-rallia varten, alajärveläinen Hautamäki totesi päivän päätteeksi.

 

"Ajoimme kilpailun Alpo Vilmilän muistolle"

 Hautamäen autossa oli musta surunauha, jossa oli alajärveläisen Alpo Vilmilän nimi. Hän menehtyi yllättäen sairaskohtaukseen heinäkuussa.

 

-Tunsin Alpon hyvin ja hänen poikansa Antti Vilmilä on hyvä ystäväni. Olin myös aikanaan Alpolla kartanlukijana rallissa. Myös Antti osallistui kilpailuun omalla autollaan ja ajoimmekin Antin kanssa tämän kilpailun Alpon muistolle, Hautamäki tunteili.

 

Teksti ja kuva: Vesa Rauhala