syys   7, 2020

Hautamäki taistelee kauden päättävässä Pohjanmaa-rallissa täysillä mestaruudesta


 

"Nautin ajaa kovavauhtisia ja hyväpintaisia erikoiskokeita"

 Järviseudun Urheiluautoilijoiden Ville Hautamäki ajoi SM2-luokan toiseksi rallin SM-sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa Kouvolassa. Hautamäki ja kartanlukijansa Mika Juntunen jäivät seitsemän erikoiskokeen rallissa luokan voittajalle Jaro Kinnuselle 17,9 sekuntia.

-Nautin ajaa kovavauhtisia ja hyväpintaisia erikoiskokeita. Kuurottainen sade teki kelistä raskaan ja auton meno tuntui nuhaiselta, Hautamäki kuvaili kisapäiväänsä. Hän jäi neljällä ensimmäisellä erikoiskokeella Kinnuselle 16 sekuntia.

-Meillä oli etujarrujen kanssa murheita. Ei vaan voinut ajaa tasapainoisesti. Uudet jarrupalat paransivat tilannetta, mutta yksi pohja-aikakaan ei auttanut saamaan eroa kiinni kuin sekunnin, Mitsubishi Lanceriin luottava alajärveläinen totesi.

 

Pohjanmaa-ralliin jää panosta

 Sarjan finaali ajetaan syyskuun 25 ja 26 Pohjanmaa-rallin merkeissä. Pelin luonne on varsin yksinkertainen.

-Vaikka olemme pistejohdossa, niin sääntöjen mukaan huonoin osakilpailu otetaan pois, niin olemme toisena Jaro Kinnusen jälkeen. Karkeasti laskettuna Pohjanmaa-rallissa edellä oleva on mestari. Mutta kuten tiedetään, että ei kannata liikaa laskea etukäteen, sillä luokassa on muitakin kuljettajia, jotka ajavat kärkisijoista. Tehdään hyvä valmistautuminen kauden päätokseen, Hautamäki miettii.

 

Kouvolan tulokset SM2:

1. Jaro Kinnunen. 2.Ville Hautamäki +17,9. 3.Riku Tahko +1.04,6. 4.Jussi Lindberg +1.20,2. 5.Arttu Lähdeniemi +2.01,3.

 

SM2 luokan pistetilanne Kouvolan jälkeen:

1. Hautamäki 67. 2 Kinnunen 65. 3 Jussi Linberg 64.

 

Teksti: Vesa Rauhala

Kuvat: Jussi Laitila