maalis 7, 2022

Jännitysnäytelmän päätteeksi voittoon



Rallin suomenmestaruussarjan talvikausi paketoitiin pohjoissavolaisilla teillä Kuopion ympäristössä. Upeassa talvikelissä käytiin äärimmäisen jännittävä kisa SM2-luokan sarjapisteitä. Riihimäki-rallissa nähty kaksinkamppailu Ville Hautamäen ja Jaakko Lavion välillä uusiutui. Tällä kerralla taistelu kymmenyksistä päättyi Lavion ajovirheeseen. 

 

Ville Hautamäki ja Ari-Pekka Hautanen lähtivät kilpailuun poikkeuksellisista asetelmista. Molemmat olivat sairauden takia pois pelistä pitkään ja näin valmistautuminen oli hankalaa.

– Auto laitettiin kuntoon alkuviikosta ja tultiin heittäytymällä kisaan. Viimeksi on ajettu testiä kaksi viikkoa ennen Rovaniemeä, Hautamäki paljasti. 

 

Kun kumpikin tuli Kuopioon lähes suoraan sairausvuoteelta, lähti kisa tahmeasti käyntiin. Hautamäki ja Hautanen selvittivät perjantai-iltana pimeällä ajetut erikoiskokeet kuitenkin toiseksi nopeimmin. Edelle ehti kolme viikkoa aiemmin Riihimäellä voittoon ajanut kaksikko Jaakko Lavio-Pasi Haataja 14,7 sekunnin marginaalilla.

– Ensimmäinen päivä oli aivan vaikea, mutta se oli odotettavissa, kun ei olla ajettu testiä metriäkään ennen kisaa, Hautamäki pohti. 

 

Toisen kilpailupäivän aamuna ajettiin koko rallin pisin erikoiskoe. Nopeaa ja vaihtelevaa tietä riitti 34 kilometrin verran. Hautamäen autokunta kuroi perjantain aikaerosta heti puolet pois ja kisa sai kokonaan uuden ilmeen. 

 

Jo seuraavalla erikoiskokeella johtaja vaihtui ja Laviosta tuli vuorostaan takaa-ajaja. Koko ralli kulminoitui viimeiselle kolmen erikoiskokeen pituiselle lenkille. Kun yhdeksästä erikoiskokeesta kuusi oli ajettu, Hautamäen ja Lavion ero oli vain 4,5 sekuntia. Arttu Lähdeniemikin oli vielä 32 sekunnin päässä varmistamassa, ettei kummallakaan kärkiajajalla ollut varaa tehdä virheitä. 

Huoltotauon jälkeen ajettiin lyhyt yleisöerikoiskoe, joka ei sopinut Hautamäen käteen lainkaan. Lavio kiri pohja-ajallaan 1,1 sekunnin päähän.

– Se ei vain onnistunut. Jäätiin järkyttävän paljon.

 

Yleisöpyörityksen jälkeen palattiin metsäerikoiskokeille. Viimeistä edellinen erikoiskoe oli sama, joka ajettiin perjantaina. Sinne Lavio ajoi niukat pohjat ja ennen kisan päättänyttä reilun 12 kilometrin puristusta eroa oli vaivaiset 2,6 sekuntia. Lähdeniemi putosi pelistä tekniikkavikaan, joten kisa oli nyt täysin kahden kauppa. 

Jännitysnäytelmä ratkesi Lavion ajovirheeseen. Kova yritys kostautui pyörähdyksenä, jonka seurauksena auto jäi kapealle tielle poikittain. Paikassa ei ollut kovin monta katsojaa, minkä vuoksi Lavion ja Haatajan auto oli edelleen tiellä, kun Hautamäki ja Hautanen saapuivat paikkaan. Rallin nykyisten sääntöjen mukaan ruuhkan sattuessa ajanmenetyksestä kärsineille kilpailijoille annetaan laskennallinen aika. 

– Onneksi säännöt on muutettu järkeviksi. Peugeotin ja penkan välissä oli korkeintaan metri väliä. Jos olisi ajettu vanhoilla säännöillä, olisin varmaankin silti yrittänyt mennä siitä, mutta luultavasti olisi molemmat jääty siihen paikkaan, Hautamäki arveli. 

– Tein itsekin erikoiskokeen aikana pari virhettä, mutta tunne oli koko ajan se, että olisimme voittaneet myös ajamalla. Kokonaisuutena vauhti oli hyvää siihen saakka. Mutta tällä kerralla kävi näin, Hautamäki totesi.


Vaikka ennen kilpailua ilmassa oli hieman ylimääräistä jännitystä, oli kilpailu kokonaisuutena Hautamäen mieleen. 

– Tämä päivä oli todella hyvä. Hyviä aikoja saatiin ajettua ja myös pienellä tiellä. Suurin aikaero tehtiin neljännellä erikoiskokeella, josta suunnilleen puolet oli todella teknistä tietä. Olen ihan tyytyväinen kilpailuun kokonaisuutena, Hautamäki hymyili. 

– MRF:n rengas toimi hitsin hyvin. Tein sellaisen valinnan, että otin viimeiselle lenkille seitsemänmilliset nastat eteen, koska totesin, että tie on hiekalla. Se oli täysin oikea valinta. Sillä ratkaisulla saimme renkaat kestämään, Hautamäki myhäili. 

 

Tuloksia:

1.​ Ville Hautamäki-Pekka Hautanen​, Mitsubishi​, 58.39,6

2.​ Miikka Vuokila-Mika Pyyny​, Mitsubishi​, ​+2.31,9

3.​ Juha Pasanen-Jari Jaakola, ​Mitsubishi​,​+2.49,9

4.​ Reijo Heikkilä-RiiaRantasalo, ​Mitsubishi, ​​+5.14,2

5.​ Pekka Savela-Riikka Hokkanen, ​Mitsubishi​, +11.43,0

 

Pistetilanne 3/7: 

1.​ Miikka Vuokila​ 67

2.​ Ville Hautamäki​ 43

3.​ Juha Pasanen ​35

4.​ Reijo Heikkilä​ 28

5.​ Erno Kinnunen ​25

 

 

Teksti ja kuvat: Jari Kohonen