loka   3, 2022

Kolmas SM-kulta putkeen!


Ville Hautamäki ja Ari-Pekka Hautanen juhlivat viikonloppuna Kouvolassa rallin SM2-luokan suomenmestaruutta. Hautamäelle kysymyksessä oli hattutemppu, sillä kultamitali oli jo kolmas putkeen.

 

Rallin suomenmestaruussarja saatettiin päätökseen Kakkois-Suomen vaihtelevilla teillä. Kilpailukeskus oli Kouvolassa, josta kilpailijakaravaani suuntasi itään.

Hautamäellä ja Hautasella ei ollut tarvetta ajaa voitosta, joten kisa alkoi järkevällä autoa säästävällä taktiikalla. Läpi kauden väläytellyt Arttu Lähdeniemi täräytti heti ykköserikoiskokeelle kovan pohja-ajan. Lähdeniemi välttyi tällä kerralla teknisiltä murheilta ja teki tasaisen kovaa työtä myös seuraavilla erikoiskokeilla.

Hautamäki ja Hautanen totesivat, että voittotaisteluun ei kannata rynnistää, sillä mestaruuteen riitti se, että tärkein haastaja, Miikka Vuokila pysyi turvallisesti takana.

Kun Vuokila oli jäämässä nelossijalle, riitti kilpailun kakkossija mestaruuteen vaivatta.

– Itse ei tullut tehtyä mitään typeriä virheitä. Arttu (Lähdeniemi) ajoi hyvin, sitä ei käy kiistäminen. Kaikkiaan auto toimi hyvin, renkaat toimivat, nuotit tulivat kartanlukijalta niin kuin pitää, huolto hoiti tehtävänsä hienosti ja kuskikin toimi. Sillä tavalla tuli hyvä tulos ja saavutettiin mestaruus, joka luonnollisesti oli myös tavoitteena, tyytyväinen Hautamäki summasi.

 

Ralli tarjosi runsain mitoin haasteita.

– Tiet olivat todella mielenkiintoisia. Oli liukasta ja oli hyvää pitoa, välillä mentiin todella kovaa ja välillä oli hyvin teknistä tietä, Hautamäki kuvaili.

Reittitiimi oli säästänyt kisan loppuun yli 25 kilometrin mittaisen ja erittäin vaativan erikoiskokeen. Sama osuus oli ajettu jo kerran aiemmin, joten oli odotettavissa, että tie oli toisella ajokerralla kulunut.

– Viimeisellä erikoiskokeella kierrettiin varmuuden vuoksi kaikki pahat paikat. Otettiin tarvittaessa täysin vauhti pois, ettei vain särjetä autoa. Totta kai ajettiin koko ajan lujaa, mutta varmasti, tuore mestari nauroi.

 

Aivan ongelmitta kilpailu ei sentään sujunut. Pelko kultamitalin karkaamisesta kävi mielessä, kun auto ilmoitti teknisestä viasta.

– Epätodellinen olo oli viimeisen erikoiskokeen lähdön jälkeen. Autosta katosi lataus. En tiedä, missä vaiheessa se tuli takaisin. Jonkin verran ennen maalia se ei ainakaan ladannut vielä, mutta maaliin tullessa lataus taas toimi, Hautamäki hämmästeli.

– Erikoiskokeen lähtöpaikka oli syöpynyt ihan hirveästi ja se pänttäsi huolella perän tiehen. Tuntui kova rytkäys. Ekat kurvit mentiin vähän missä sattuu ja tuli sellainen fiilis, että takaperä oli saattanut hajota. Onneksi mitään sellaista ei ollut, mutta vähän matkan kuluttua huomasin, että latauksen merkkivalo palaa, Hautamäki paljasti.

Onni onnettomuudessa, ilmeinen kosketushäiriö korjaantui itsestään ja auto toi mestarikaksikon turvallisesti Kouvolan keskustaan juhlimaan Hautamäen kolmatta kultamitalia.

 

Tuloksia:

1. Arttu Lähdeniemi–Jukka Toivonen, Mitsubishi 48.01,1

2.Ville Hautamäki-Ari-Pekka Hautanen, Mitsubishi 48.33,6 +32,5

3. Marko Uutela–Ville Mäkelä, Toyota 49.50,9 +1.49,8

4. Miika Vuokila-Mika Pyyny, Mitsubishi 50.58,4 +2.57,3

5. Stefan Henkola–Tuuka Tyyskä, Mini 54.53,1 +6.52,0

 

Pistetilanne 7/7:

1. Ville Hautamäki 143

2. Miikka Vuokila 120

3. Juha Pasanen 80

4. Arttu Lähdeniemi 52

5. Reijo Heikkilä 46

Teksti ja kuva: Jari Kohonen

Â