SM O.K.Auto-Ralli 11.-12.7.2008, Kouvola

 

Pistejohto säilyi SM-sarjassa - Kouvolasta kakkostila

Rallin SM-sarjaa kurvailtiin lauantaina Kouvolassa. O.K. Auto-rallissa kelit olivat kuten koko maassa, epävakaista. Sade sotki monen suunnitelmat kilpailun aikana.

Ville Hautamäen kilpailu sujui tuttuun tahtiin. Sijoitus toinen, mutta SM-piste tilanne säilyi. Se tekee tilanteen vähintäänkin mielenkiintoiseksi, kun kaksi osakilpailua on jäljellä.

Kouvolan kilpailussa kaasuteltiin kahdeksan erikoiskoetta. Yhteispituus niillä oli 92 km. Kaksi erikoiskoetta ajettiin kahteen kertaan. Keli Kouvolan seudulla oli raskas edellis yön ja kisa päivän sateen vuoksi.

Hautamäen Ville kilpailu sujui tasaisesti. Erikoiskokeen pohja-aikoja ei tullut, mutta ajat olivat tasaisia. Autossa ollut tekninen vika vei viimeisen terän ajamisesta.

- Vaihdelaatikosta meni jotain rikki, kun ei pysty hyvin vaihtamaan viitoselta neloselle. Mutta emme siksi hävinneet Lindroosin Joonakselle, tunnusti Ville rehdisti.

- Tein itse jonkin verran virheitä ajossa. Kahdessa viimeisessä ei enää kakkostilat riitä mestaruuteen, laski Ville maalipaikan haastattelussa. Hautamäki asetti katseet jo kahteen seuraavaan osakilpailuun Uuteenkaupunkiin ja Mikkeliin.

- Viime vuonna meillä jäi kesken Uusikaupunki. Lindroosin Joonaksella tuli keskeytys Mikkelissä. Tiukka siitä tulee, visio Hautamäki.

Hänen eronsa voittaja Lindroosiin kirjoitettiin 26,8 sekunnilla. Tosin muutamissa erikoiskoe ajoissa oli epäselvyyttä.

- Meille jäi liikaa aikaa virallisiin tuloksiin, mutta ei se voittoa ratkaissut, Ville totesi.

 

SM pistetilanne

1. Ville Hautamäki 59 p
2. Joonas Lindroos 57 p
3. Vesa Hirvonen 54 p
4. Ailu Magga 37 p