| SM-rallissa Rallin SM-sarja jatkui lauantaina Kouvolalla O.K Auto-Rallin merkeissä. Yhdeksän erikoiskokeen reitti oli uusiutunut lähes kokonaan, joten haastetta riitti, eikä takavuosien kokemuksesta ollut nyt tutuille teille hyötyä.
Ville Hautamäki ja Jari Hämeenniemi pääsivät vaikean alkukauden jälkeen toivottuun vauhtiin ja toinen tila tyydytti tässä vaiheessa.
Hautamäen ja Hämeenniemen kilpailu ei kuitenkaan sujunut murheitta, sillä auton tekniset ongelmat hidastivat matkan tekoa. Kaksi ensimmäistä erikoiskoetta tuli Villeltä ja Jarilta hyvin ja toiselle pätkälle tulikin kaksivetoisten pohja-aika. Kolmannella erikoiskokeella ajo tökki.
- Siellä oli ongelmia oman ajon kanssa. Huollossa todettiin, että pyöränkulmat oli pielessä. Viidennellä erikoiskokeella jäi vaihdelaatikosta viitosvaihde päälle. Vika oli siirtomekanismissa, mikä saatiin huollossa kuntoon, Hautamäki kertoi auton vioista. - Myöhemmin meni takaiskari poikki ja jouduimme ajaa kaksi lyhyttä pätkää poikkinaisella iskarilla. Saimme oululaiselta Antti Rintamäeltä toiset iskarit kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle, alajärveläinen kiitteli.
- Auto ei vielä valmis, mutta nyt oli vauhti sinnepäin, kun se pitää ollakin . Kai sitä kovaa on ajettu, kun MM-sarjaa kiertävä puolalainen Michal Kosciuszko totesi maalissa jäätyään meille reilu 40 sekuntia, että on teillä hullu vauhti päällä, Hautamäki jutteli kilpailun jälkeen.
Hautamäki ja Hämeenniemi jäivät voittaja Joonas Lindroosille 43,7 sekuntia.- Kyllä Kouvolan kisa antoi paljon itseluottamusta, että voitostakin pystytään ajamaan, Hautamäki totesi. |